Tasa-arvoa, mutta kenelle?

19. maaliskuuta on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Canth taisteli tasa-arvon puolesta Suomessa ja edisti naisten asemaa muun muassa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Tasa-arvoinen yhteiskunta on monessakin suhteessa sivistyksen mittari. Miehen ja naisen välinen tasa-arvo on kehittynyt itsenäisessä Suomessa hyvin ja nyt saatiin isänpäiväkin liputettavan arvoiseksi päiväksi äitienpäivän rinnalle. Yhteiskunta on myös liberalisoitunut niin, että erilaisuudesta voi puhua avoimesti ja samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. Mikäpä siinä, se ei minua häiritse – elämmehän jo 2000-lukua. Vaikka minulla on suhteellisen liberaali ajatusmaailma, mielestäni tasa-arvotavoitteissa on menty liian pitkälle ja ahneus kasvanut.

 

Kun mikään ei riitä

Feministeille ei riitä enää miehen ja naisen välinen tasa-arvo, vaan vaaditaan jo miesten aseman heikentämistä. Samansukupuoliset vaativat kirkkohäitä vastoin kirkon raamatullisia periaatteita. Seta ja Sexpo häärivät kouluissa hämmentämässä sukupuolikäsityksiä. Opetushallituksen uuden oppaan mukaan poikia ei tulisi enää sanoa pojiksi eikä tyttöjä tytöiksi.
– Manipuloidaanko meitä muuttamaan omat arvomme pienen marginaaliryhmän ideologian mukaisiksi? Luuleeko Opetushallitus tosiaan, että koko kansa ajattelee samoin kuin he?

Eräs äiti kertoi tyttönsä tulleen koulusta ja kysyi äidiltä, että olenko minä tyttö? Alkuhämmennyksestä selviydyttyä tyttö oli kertonut, että koulussa oli käynyt luennoimassa Setan edustaja ja kertonut sukupuoli-identiteettiä hämmentäviä asioita. Tunnilla oli katsottu myös homoista kertova elokuva. Äiti piti tätä toimintaa loukkaavana, koska hän kannatti perinteisiä arvoja eikä hänelle oltu kerrottu asiasta etukäteen.

Esimerkiksi Aito avioliitto ry:ltä evättiin pääsy Educa-koulutusmessuille, jonka OAJ järjesti Helsingissä tammikuussa. Syyksi on sanottu heidän aiheuttavan hämmennystä nuorten keskuudessa. Koetaanko jo perinteinen avioliittokin loukkaavaksi? Kuulostaa siltä, että sanan- ja ilmaisunvapaus yritetään tukahduttaa perinteisten arvojen kannattajilta. Tämähän on selkeästi syrjintää.

Jos mietimme kuinka pientä vähemmistöä seksuaalipoliittinen järjestö Seta tai Sexpo edustaa, ei voi kuin ihmetellä, kuinka suuri vaikutusvalta heillä on ollut päättäjiin viime vuosina. Kukaan ei ole demokraattisesti valinnut heitä toimimaan missään yhteiskuntamme asioissa, silti päättäjät ja Opetushallitus sallivat toiminnan ja imevät ideologian heiltä.

 

Jättäkää koulut ja lapset rauhaan

Miksi vihreää ideologiaa dumpataan kouluihin ilmastonmuutoksen verukkeella ja yllytetään koululaisia ilmastolakkoon? Miksi jossakin kouluissa otetaan poliittisia kannanottoja ja määritellään mikä on vihapuhetta? Onko vanhempia informoitu, millaisia poliittisia ideologioita tai suuntauksia oppilaille opetetaan? Tiedättekö vanhemmat oikeasti mitä teidän lapsillenne tuputetaan kouluissa? Jos tiedätte, annatteko vain kaiken tapahtua sen kummemmin miettimättä?

Koulu pitäisi olla turvallinen kasvuympäristö, jossa taataan nuoren kasvu- ja kehitysrauha. Liian varhaisessa vaiheessa ei tarvitse tietää kaikkea seksuaalisuudesta ja sen sateenkaarenkirjavista variaatioista. Murrosikä ja lapsuus on identiteetin hakemisen aikaa, jota ei saisi häiritä tai hämmentää jollakin vähemmistön ideologioilla. Koulut ja varhaiskasvatus tulisi ehdottomasti jättää rauhaan tällaiselta toiminnalta!

 

Kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa

Maailma kehittyy ja muuttuu, mutta perusasiat pysyy muuttumattomina, kuten luonnonlait. Tuleville kansanedustajille annan hyvän neuvon, kun otatte käsittelyyn uuden translain: Lopettakaa vähemmistöidealistien kumartaminen ja uskaltakaa sanoa ei, jos teiltä vaaditaan kohtuuttomuuksia. Näyttäkää kansalaisrohkeutenne, älkääkä vaietko liberalisoituvan ajatusmaailman edessä, vaan sanokaa mielipiteenne koska se ei ole vihapuhetta. Ottakaa aina huomioon tasa-arvo niin, ettei suuren enemmistön oikeuksia poljeta. Tehdään ensi vaalikaudella Suomesta tasa-arvoisempi maa elää ja asua.

Jukka Mäkynen
Kansanedustajaehdokas (PS)


Seta ry on hyvin aikaisessa vaiheessa liikkeellä ja uusille kansanedustajille on luvassa propagandaa heti alkumetreille. Kuvakaappaus Seta ry:n sivuilta.

0 Kommenttia

Kommentoi kirjoitusta

Osallistu keskusteluun!
Se on ilmaista eikä tietoja kerätä mainostarkoituksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.