Ulkomaille lähtevät rahansiirrot saatava kuriin

 

Kansanedustaja Jukka Mäkynen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen ulkomaille lähtevistä rahasiirroista. Mäkysen selvitysten mukaan Suomessa asuvista maahanmuuttajaryhmistä erityisesti somalit lähettävät säännöllisesti rahaa kotimaahansa:

”Somaleita tai somalinkieltä äidinkielenään puhuvia on Suomessa jo noin 20000. Saamieni tietojen perusteella jokainen somali (lapset mukaan lukien) lähettää keskimäärin 30 euroa kotimaahansa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa 600000 euroa kuukaudessa ja 7,2 miljoonaa euroa vuodessa. Jos somalien työllisyysaste on vain 20 %, voidaan laskea karkeasti, että Kelan jakamia rahoja lähtee joka vuosi ulkomaille noin 5,7 miljoonaa pelkästään somalitaustaisten taholta. Yleinen lähtökohta sosiaaliturvan saamisessa tulisikin olla, että mikäli henkilö nostaa sosiaalitukea Suomessa niin kuukausittaista rahansiirtoa vastaava summa vähennetään henkilön sosiaalituista, niinkuin tehdään suomalaiselle sosiaaliturvan varassa elävälle esimerkiksi sukulaisen lainatessa muutaman kympin. Suomalainen joutuu myös usein antamaan pankissa tarkan selonteon käteisen alkuperästä tallennustapahtumassa. Sen sijaan rahansiirtoyhtiöön voi mennä kuka tahansa ja lähettää käteistä ulkomaille ilman kyselyjä. Miksei eduskunnassa ole saatu laitettua asiaa kuriin kaikkina näinä vuosikymmeninä, joina pakolaisten ja muiden tukien varassa elävien maahanmuuttajien määrä on tasaisesti lisääntynyt?

Suomalaisen tulonjakopolitiikan tilannekuva on nyt se, että suomalaisen veronmaksajan täytyy kaikkien muiden verojen ja maksujen jälkeen vielä rahoittaa esimerkiksi Somaliassa asuvia ihmisiä. Toki muutkin maahanmuuttajaryhmät lähettää Suomessa saatuja sosiaalitukia rahansiirtoina ulkomaille, mutta somalit ovat tällähetkellä suurin ryhmä Suomessa, joka lähettää rahansiirtoja ulkomaille. Jos Suomi esimerkiksi lakkauttaisi kokonaan kehitysavun maksamisen, niin maastamme lähtisi edelleen sosiaaliturvatukia miljoonia euroja vuodessa rahansiirtoina eri puolille maailmaa. Näin ollen koko tulonsiirtojärjestelmämme voidaan nähdä todellisena globaalina sosiaalitoimistona, jonka varassa ovat niin Suomessa asuvat maahanmuuttajat kuin heidän sukulaiset ja tuttavansa heidän lähtömaissaan. Tällainen toiminta täytyy kieltää. Suomesta onkin kovaa vauhtia tulossa erityisesti Somalian siirtokunta, johon tullaan Somaliasta asumaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla ja josta lähetetään rahaa siirtomaaisännille Somaliaan. Siirtomaaisännät käyvät myös kotimaassaan Somaliassa lomalla. Lomailu mahdollistaa kontaktien luomisen ja suunnittelua rahansiirtoja varten. On myös täysin mahdollista, että Suomessa saatuja sosiaalitukia on päätynyt terroristisen toiminnan tukemiseen.

Siirtomaahistoriaa lukemalla selviää monia ikäviä asioita. Kun siirtokunnan alistetulla kansalla kiehuu viimein yli niin siirtomaaisännät ovat pulassa ja rahaa ei välttämättä tulekaan enää taikaseinästä. Suomi on sinisilmäisellä maailmanparannuspolitiikallaan tehnyt itse itsestään muiden kansojen hyväksikäyttämän modernin ajan siirtokunnan. Kun emme me suomalaisetkaan voi mennä jonnekin päin maailmaa vain oleilemaan täydellä ylläpidolla isäntien piikkiin, niin minkä takia edelleen sallimme omien rahojemme kuppaamisen joutilaiden elättämiseen ja tällaiseen järjestelmälliseen rahalähetystoimintaan? Somalian bruttokansantuotteesta yli 20% perustuu ulkomailta tuleviin rahansiirtoihin. Onko Suomalaisten veronmaksajien rahat tarkoitettu muiden maiden talouksien ylläpitoon? Ei todellakaan. ”On aika lopettaa sinisilmäinen maailmanparannuspolitiikka ja katsoa totuutta silmiin. Meillä suomalaisilla ei ole mitään velvollisuutta antaa vieraassa valtiossa syntyneelle ja elävälle eläkeläiselle ylimääräistä ”vappusatasta” kun emme voi sitä kotimaassammekaan toteuttaa. Olisiko aika siirtää vihapuhe-poliisit rahansiirtoyhtiöiden kassoille kyselemään mistä siirrettävän rahat on hankittu. ”- Mäkynen jyrähtää.

Lisätiedot: Kansanedustaja Jukka Mäkynen

jukka.makynen@eduskunta.fi

+35850 543 0231

0 Kommenttia

Kommentoi kirjoitusta

Osallistu keskusteluun!
Se on ilmaista eikä tietoja kerätä mainostarkoituksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.